Kuulovammaisella tarkoitetaan henkilöä, jolla on jonkinasteinen kuulon alenema. Sillä voidaan siis tarkoittaa sekä lievästi huonokuuloista että täysin kuuroa. Suurin osa kuulovammaisista on lievästi tai keskivaikeasti huonokuuloisia. He pystyvät kuulemaan puhetta kuulokojeiden avulla ja kommunikoivat pääasiassa puheella, jonka tukena he käyttävät huuliolukua. Vaikeasti huonokuuloiset ja kuurot käyttävät yleensä viittomakieltä tai viitottua puhetta. Nykyään suurin osa kuuroista ja vaikeasti huonokuuloisista lapsista saa sisäkorvaistutteen (SI).

Kuulovamma voi joskus yhdistyä näkö- tai monivammaisuuteen. Yleisin kuulonäkövammaisuutta aiheuttava oireyhtymä on Usherin syndrooma. Osa kuulonäkövammaisista käyttää kommunikoinnissaan taktiiliviittomista. Kuulomonivammaisilla keskeisiä kommunikointikeinoja ovat lisäksi tukiviittomat ja kuvasymbolit.

Koulumaailmassa puhutaan myös viittomakielisistä oppilaista. He ovat joko kuuroja, huonokuuloisia tai kuulevia oppilaita, joiden äidinkieli (ensikieli) on viittomakieli.

Kuulovamman vaikutus kielen kehitykseen ja sitä kautta sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja oppimiseen on aina yksilöllinen. Opetuksessa oppimisympäristöön liittyvien järjestelyjen tekemisen lisäksi on erittäin tärkeää tukea kunkin kuulovammaisen oppilaan kielen kehitystä.

Onervalla on erityistä asiantuntemusta huonokuuloisten, sisäkorvaistutetta käyttävien sekä kuurojen, kuulonäkövammaisten ja kuulomonivammaisten lasten opetuksesta. Keskeisiä palvelumuotojamme ovat ohjauskäynnit, tukijaksot, arviointi ja koulutus. Lisäksi meillä on materiaalia muun muassa huulioluvun harjoitteluun. Järjestämme myös viittomakielen etäopetusta perusopetuksessa oleville viittomakielisille oppilaille.

Voitte ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen onerva.tukipalvelut@valteri.fi tai puhelimitse numeroon 0295 332 700 (vaihde).