Blogi: Yöohjaajana oppilaskodissa

On maanantai ja viikon ensimmäinen yövuoro Tervalassa alkaa lähestyä, kello on iltayhdeksän. Tapaan iltavuorolaiset eli työtoverini, parhaat sellaiset. Meillä on hetki aikaa vaihtaa kuulumiset ja tärkeimmät asiat oppilaista ja siitä jatkan sitten minä seuraavat kymmenen tuntia. Otan puhelimen ja avaimet ja lähden kierrokselle jututtamaan nuorisoa, mitä kelläkin on mielessä.

Hiljaisuus on alkamassa ja huolehdin, että naapurisopu kerrostalossa säilyy eli nuoret noudattavat talon sekä koulun yhteisiä järjestyssääntöjä. Tuttuun tapaan osaa porukasta saa muistuttaa suihkuun menosta ja toisilla on vielä pyykitkin koneessa. Tarkistelen vielä, ettei muita sähkölaitteita ole jäänyt päälle jne. Meno on kuitenkin hiljaista ja rauhallista. Täytyypä nuoria kehua, että yöt Tervalassa ovat sujuneet tosi hyvin ja yhteisymmärryksessä.

Kuntouttava hoito ja kasvatus yöllä?

Terveellisiin elämäntapoihin kuuluu tärkeänä osana riittävä lepo ja säännöllinen unirytmi. Mitä, jos uni ei ole riittävää ja sen laatu huonoa? Unen puute vaikuttaa koulussa suoriutumiseen, keskittymiseen ja yleiseen mielialaan. Nuorten tulee tiedostaa unen tärkeys ihmisen hyvinvoinnille ja jaksamiselle. Nuorison nukkuessa, pidän huolen heidän turvallisuudestaan ja terveydestään. Kierrän säännöllisesti ja tarpeen mukaan huoneistoissa. Etenkin joidenkin oppilaiden terveydentilaa tulee tarkkailla erityisesti ja huolehtia niihin kuuluvista hoidollisista toimenpiteistä. Tiedot oppilaiden terveyteen liittyvistä asioista on oltava ajan tasalla. Oppilailla on kaikilla omat kännykät, jolloin he saavat heti tarvittaessa minut paikalle, jos jotain ongelmia yöaikaan ilmenee.

Yötyössä onkin suurinta vastuu. Yksin työskennellessä pitää myös kyetä tekemään itsenäisiä päätöksiä sekä toimimaan äkkinäisissä tilanteissa. Ohjeistukset erilaisiin tilanteisiin on hyvä olla hallussa päivitettynä. Työnantaja huolehtii, että ensiapukoulutuksemme on ajan tasalla ja oppilaiden kanssa käymme yhdessä läpi mm. palo- ja pelastusharjoitukset.

Täällä hiljainen aika kuluu pääasiassa tietokoneen, kirjallisten sekä kodinhoidollisten töiden parissa. Ehtiipä sitä seurata tv-ohjelmiakin. Mutta hei, nyt koittaakin jo aamu! Kahvit valumaan, aamuvuoro saapuu!

Ajankohtaista tietoa palveluistamme, koulutuksistamme, tutkimus- ja kehittämistyöstämme sekä muista kiinnostavista lasten ja nuorten oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvistä aiheista.

Tilaa uutiskirje

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *